Kyläkirkon ikkuna taas kohteena: Kivi on helppo heittää – tuhot kallista korjata

Tyhjillään seisova vanha kyläkirkkomme on saanut  pitkään olla ihmeen rauhassa. Aikaisemmin rappusilla parveilleet ja tupakoineet moponuoretkin ovat kasvaneet aikuisiksi tai siirtyneet muualle. Nyt sen sijaan on jo kahteen kertaan esiintynyt uudenlaista häiriötä: kirkkosalin ikkunoita on kivitetty rikki. Pienet pahantekijät ovat selvillä ja saaneet nuhtelunsa, vanhemmat ovat reilusti ottaneet vastuun ja osallistuvat korjauskustannuksiin, jotka vanhojen erikoismittaisten ikkunoiden kohdalla ovat melkoiset. Loppuhinnan maksaa Otava-Seura, sillä rakennuksen omistava Tuomiokirkkoseurakunta ei osallistu mihinkään korjauskustannuksiin.
Kivi lentää pienenkin koululaisen kädestä sellaisella voimalla, että ikkunalasi räiskähtää helposti rikki. Asuttujen vieraiden talojen ikkunoita ei lapsikaan innostuisi heittelemään kivellä eivätkä kaveritkaan siihen yllyttäisi. Rapistunut kirkkovanhus sen sijaan on perinteistä tietämättömän lapsen silmissä hylätty ja arvoton rakennus, jonka kimppuun voi käydä surkeilematta. Saman kohtalon ovat kokeneet monet muutkin tyhjilleen jääneet rakennukset kuten entinen (nyt jo purettu) poliisitalo, Mannilan kartanon lato ja työväentalo rantaradan varressa. Myllymäen asumattoman maalaistalon ikkunoita Puulantiellä on niitäkin jo korjailtu pahveilla. Aikaisempien vuosien tuhopoltoilta (kolme varastorakennusta ja asuntovene satamassa) on kylässämme onneksi toistaiseksi säästytty.
Tuhotekoihin ryhdytään yleensä periaatteella „joukossa tyhmyys tiivistyy“ eli kaveriporukassa toisten yllytyksestä, kun näytetään muka rohkeutta.
Kenellä on kasvatuskeinoja ja ehdotuksia, mihin olisi ryhdyttävä?