Vielä kerran Otavan kyläkirkosta
Vanha kyläkirkko herättää keskustelua, hyvä niinkin, vaikka toimenpiteet olisivat toivotumpia. Niille, joille kirkon historia on tuntematon, suosittelen luettavaksi maisteri Raija Hännisen historiikkia, johon oli linkki kahden vuoden takaisessa Otava-Seuran kotisivun artikkelissa, mutta jonka julkaisemme nyt Otava-Seuran kotisivulla erillisenä.
Kun Otavan uusi seurakuntatalo valmistui, seurakunta ja jotkut kunnallispoliitikotkin halusivat purkaa vanhan huonokuntoisen kirkkorakennuksen (mm. katto vuoti kirkkosaliin asti), koska se heidän mielestään oli käynyt tarpeettomaksi. Otava-Seuran aloite rakennuksen säilyttämiseksi sai kylässä laajan kannatuksen. Lääninhallitukseen ja sitä tietä valtioneuvostoon asti tehty valitus johti purkukieltoon. Otava-Seura sai seurakunnalta luvan kirkon kunnostamiseen sillä ehdolla, että siitä ei koituisi seurakunnalle kustannuksia. Hanke rahoitettiin mm. museoviraston, Ympäristöministeriön ja yksityisten lahjoitusten kuten kansalaiskeräyksen avulla. Kunnostettu kiinteistö jäi edelleen seurakunnan omistukseen. Viime vuonna Otava-Seura teetti rakennuksessa perusteellisen kuntotarkastuksen ja sen perusteella kustannusarvion tarpeellisista kunnostuksista. Rakennuksen tärkeimmät osat eli peltikatto ja perustukset ovat kunnossa, hirsiseinät samoin, mutta varsinkin ulkomaalaus on jo pahasti rapistunut. Tässä yhteydessä todettiin, että Otava-Seuralla ei ole kiinteistön omistavan Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa mitään kirjallista sopimusta kirkon suhteen eikä siten lupaa minkäänlaisiin toimenpiteisiin, vaikka seura onkin viimeiset kaksikymmentä vuotta vapaaehtoisesti huoltanut kirkkoa. Urkuharmonikin ostettiin seuran varoilla, kun entinen oli viety seurakuntataloon (kuten kirkon kellotkin). Viimeksi teetettiin ränniremonttia ja pelastustien portaat sekä hankittiin kirkon edustalle tiedotustaulu.
Nyt ollaan tilanteessa, joka on molemmille osapuolille epätyydyttävä. Kirkon ison remontin alla kaksikymmentä vuotta sitten oltiin perustamassa säätiötä rakennuksen ostamiseksi otavalaisten omistukseen, mutta siihen ei seurakunta ollut tuolloin halukas. Nyt seurakunta haluaisi luopua tuottamattomista kiinteistöistään kuten myös Otavan puukirkosta, mutta kukaan ei halua ottaa sitä velvoitteekseen. Virallisia avustuksia kunnostukseen ja ylläpitoon ei kuitenkaan myönnetä, jos kohde on valtion, kunnan tai seurakunnan omistuksessa.
Kirkkokiinteistön maapohjan lahjakirjassa oli aikoinaan ehtona, että kohdetta on käytettävä kirkollisiin tarkoituksiin. Kun tontilla on nyt ehdot täyttävä seurakuntatalo, lienee puukirkon uusi mahdollinen omistaja, jos sellainen ilmaantuisi, vapaa käyttämään rakennusta mielensä mukaan.
Esittelemme ylpeinä kaunista puukirkkoamme vieraille, ja avoimien ovien päivinä kirkkoon eksyy turisteitakin, mutta muuten kirkko unohdetaan. Ehdotuksia kiinteistön käyttöön on varmasti monia, mutta pelkästään ideatasolla ne eivät johda mihinkään. Mistä löytyy sellainen uusi ja riippumaton järjestö tai aktiivinen ryhmä, joka johdattaisi „isiemme kirkon“ parempaan tulevaisuuteen?
Ohessa Raija Hännisen historiikki. Mikäli se tässä muodossa on heikosti luettavissa, avatkaa PDF-linkki alkuperäiseen artikkeliin. RUKOUSHUONE.pdf (5 MB)
