Otavan historiaa tämäkin
Sotsaaren yksinäinen hauta.
Otavan sahaa vastapäätä on kaupungin omistama pitkä ja kapea, täysin asumaton metsäinen saari. Talvella saareen pääsee jäitä myöten, kesällä vain veneellä. Rannoilla ei tosin ole ainuttakaan laituria tai muuta rantautumispaikkaa, mutta eräästä poukamasta nousee sammalikkoon painunut poluntapainen ylemmäs mäntykukkulalle. Polku päättyy harmaantuneeseen aitaukseen, jonka takalaidalla kohoaa mustagraniittinen hautakivi. Kiveen hakatut kirjaimet ovat jo ajan patinoimia, mutta vielä niistä selvän saa: „Tässä lepää seuraavat toverit...“
Saaren nimi Sotsaari ei kerro mitään Otavan nuoremmille tai uusille asukkaille, ja harva vanhempikaan otavalainen on käynyt saaren yksinäisellä haudalla, jonka hoito monta vuotta sitten uskottiin Otava-Seuran tehtäväksi.
Mistä on kysymys?
Sotsaaren eli Sotasaaren hauta kätkee uumeniinsa kymmenen otavalaista miestä, jotka maaliskuussa 1918 vangittiin ja tuomittiin kuolemaan. Syyksi ilmoitettiin kieltäytyminen kutsunnoista tai siihen yllyttäminen; kutsunnat oli järjestetty lisäjoukkojen saamiseksi kansalaissodan taisteluihin. Tuomitut ammuttiin Sotsaaren vierellä jäällä ja ruumiit haudattiin saareen. Sodan jälkeen työväenyhdistys pystytti paikalle hautakiven, jossa ovat vainajien nimet, kuolinaika ja lause „Muistoksi tovereilta“.
Otavan perinnekirjassa „Ulkomailla Otavassa“ on haudan historiasta Mikko Karjalaisen kirjoittama laajempi artikkeli „Sotavuosien kokemuksia /Sotsaaren murhenäytelmä vuonna 1918“. Perinnekirjaa (196 sivua, kuvitettu) myydään Otavan Lähipalvelukeskuksessa ja se tarjoaa kiinnostavan katsauksen Otavan 1900-luvun elämänmenoon.