Olipa hauska yhteensattuma.
Muutimme noin kuukausi sitten syntymäympyröilleni Haminaan muutaman sadan metrin päähän ensimmäisestä kodistani Raatihuoneen lähelle, kolmen kirkon viereen. Vanhempani ovat vielä elossa. Äidilläni Alzheimer. Minä heidän aInokaisensa. Liian vähän kykenin heidän luonaan käymään. Nyt vielä voin.
Selailin äsken nettiä - löytyi Marjo Väänänen, terveydenhoitaja, Mikkeli, Neuvola... En ole opiskellut uutta alaa.
Pitäkää hyvin tätä minulle tuntematonta kaimaani. Jos joudutte vielä Lähemäellä käymään.
Minä alan täällä etsiä omia lääkäri ja hoitopalvelujani Haminan sairaalasta ja Kotkan sairaalasta.
Voikaa hyvin. Niin Vanhat kuin Nuoret! ❤

Olen lähettänyt Mikkelin perhepalveluiden eräälle esimiehelle (=naiselle) mielipiteissänne muotoillun toiveen neuvolapäivistä Otavassa. Sielläkin päässä on ollut tämänlaisia mietteitä, ja ideaa käsitellään näinä päivinä tarkemmin. Eli odotellaan jatkopäätöksiä.

Neuvolamatkat ärsyttävät edelleen. Ymmärtäähän sen, jos vielä Lähemäelle asti käsketään kulkemaan.
Tulevaisuudensuunnitelmat lupaavat kaikille samaa. Kaikki lähineuvolat lakkautetaan ja keskitetään uuden Keskussairaalan osaksi. Samaan yhteyteen keskitetään sairaiden lasten hoito. Näin suunnitellaan saatavan etua lasten hoidon kokonaisosaamiseen.
Muutama vuosi sitten ennen kunnallisvaaleja olin Otavan vaalipaneelissa huolissani neuvoloiden liian suurista tasoeroista. Jos neuvolan vuotuinen lapsimäärä jää kovin pieneksi, ei työntekijän osaaminen pysy riittävällä tasolla. Työkavereiden puute estää kollegiaalisen ajatustenvaihdon ja yksinpuurtaminen alkaa ajanmittaan väsyttäää. Neuvoloisssa tulisi olla tarjolla ryhmätyyppistä työskentelyä perheille. Yhden työntekijän yksikössä tällaista on vaikea toteuttaa. Vauva-aika ja pikkulapsi-aika on perheille erittäin herkkää ja uuvuttavaa aikaa. Kaikki tuki olisi silloin tarpeen. Itse ainakin olisin aikanaan tuoreena äitinä uudella paikkakunnalla toivonut vertaistukea ja avointa vuorovaikutusta toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Oma sukuni asui parin sadan kilometrin päässä, enkä perhetilanteeni vuoksi päässyt tapaamaan heitä kovinkaan usein. En varmaan ole ainoa kaltaiseni.
Jospa tästä yhteisestä neuvolasta tulis keskus, joka kokoaisi vanhempia yhteen tutustumaan toisiinsa. Hakemaan tukea toisistaan. Oppimaan toisiltaan.
Ehkä sitä kautta löydettäisiin jotakin, vakkapa tällä palstalla esillä olevaan ehdotukseen katupartioiden tarpeesta Otavassa.
Lasten kasvattamiseen tarvitaan koko kylä - koko kaupunki.

Lapsuuteni Otavassa kaikki tervehtivät toisiaan, vaikka ei ihan tuttuja oltukaan. Jos joku ei vastannut, se oli jostakin suutuksissa tai muuten vähän omituinen. Jos nyky-Otavassa kuulee sanottavan päivää, niin kyseessä ovat joko lähisukulaiset tai oman lapsen opettaja. Monet yksineläjät kuulevat viikon ainoan tervehdyksen kaupan myyjien tai kassarouvan suusta. Siellä tervehtimättä jättäminen olisi niin huonoa asiakaspalvelua, että tuskin toista kertaa tekisi mieli ostoksille. Mutta niin tylysti me suhtaudumme toisiin saman kylän asukkaisiin – ohitamme kylmästi kuin olisivat ilmaa. Kaupungissa ei tietenkään kaduilla tervehditä, kun kaikki ovat toisilleen vieraita, mistä maailmasta lienevät tulleetkaan. Mutta omilla tienraiteilla ja tantereilla tavattaessa on jotakuinkin varmaa, että samoja sitkeitä otavalaisia tässä ollaan, niin että mukavalta tuntuisi, jos heimolainen toiselleen nyökkäisi tai jopa moikkaisi, niin kuin pari koulupoikaa minua tässä taannoin, ja vaikka se oli ehkä pilailua, niin tuntui tosi kivalta. Tervehdyksestä olisi vain pieni askel parin sanan vaihtoon ja siitä vaikka parempiin ihmissuhteisiin.
Olisiko tililtä paljonkin pois, jos sanottaisiin toisillemme huomenta-päivää-iltaa? Heippa-moikka-moro? Kuka otavalainen uskaltaa olla niin rohkea? Voitaisiin sellaisille seuraavassa kevätjuhlassa K-kaupan edessä jakaa vaikka urhoollisuusmitaleita! Kirjoittakaa, kertokaa, mitä mieltä olette.

Itse muutin Otavaan vuonna 1967 kesäkuun alussa heti koulujen loputtua. Aikaisemminkin asuin pienillä paikoilla tai rajavartiostoissa, missä kaikki tunsivat toisensa ja kaikkia tervehdittiin, myöskin sitä tuntematonta tulijaa.
Otavaan tultuani minusta oli niin helppo sopeutua tähän pieneen yhteisöön, sillä kaikki vastaantulijat tervehtivät minuakin vaikka olin aivan uusi ja tuntematon. Jotenkin tuo "Otavan henki" on muuttunut nyt tultuani paluumuuttajana takaisin kolme vuotta sitten. Ne vanhat tutut, jotka edelleen asuvat täällä tervehtivät, mutta monet tuntemattomat eivät edes vastaa tervehdykseeni. Mistä se mahtaa olla pois jos vaikka aamulla toivottaisi hyvää huomenta vastaantulijalle, saattaa olla että tuolla teollasi saisit vastaantulijan päivän alkamaan todella paremmin.

Eräs tänne myös muuttanut kertoi, että hän tervehtii tuntemattomiakin iloisen-sisukkaasti, vaikka sitten hassuna pitäisivät. Jospa tuo tapa tarttuisi!

Otavassa on paljon koiria ja olisikin mahtavaa, jos tänne saataisiin koirapuisto. Kaupungin puistot ovat niin kaukana, ettei viitsi vartavasten lähteä.

Toinen mikä ois kiva ni kävelyteiden varteen roskiksia ni sais kakkapussit jätettyä lenkillä ettei kotio asti tarviis viedä. Ei viittis koulun tai nuokun roskiin käyä nakkaamassa.

Tuiketaajama-illassa todettiin yksimielisesti, että Otava on asuinpaikkana rauhallinen, turvallinen ja luonnonläheinen. Samaa mieltä ovat nähtävästi olleet ne lapsiperheet ja nuoret pariskunnat, jotka viimeisten kymmenen-viidentoista vuoden aikana ovat valinneet Otavan kotikyläkseen. Monille myös Otavan asuntojen ja omakotitalojen kaupunkia edullisemmat hinnat ovat olleet houkuttimena.

Otava ei kuitenkaan ole täyttänyt niiden tulokkaiden odotuksia, jotka ovat tottuneet löytämään lähietäisyydeltä sellaiset tuiki tavalliset yhteisöpalvelut kuin lääkärien vastaanoton, neuvolan, apteekin, pankin tai postin. Lisäksi bussiyhteydet Otavasta Mikkeliin, missä kaikki edellä luetellut palvelut olisivat saatavilla, ovat huonontuneet vuosi vuodelta bussilippujen hintojen sitä vastoin noustessa. Kesäviikonloppuisin ei kaupunkiin käytännössä pääse lainkaan bussilla (yksi meno-paluu päivässä), ellei sitten maksa kaksinkertaisen hinnan ja matkusta pikalinjakyydillä. Miksi Mikkelin lähiliikenteen bussit eivät liikennöi Otavassa asti? Sellainenkin suunnitelma on kaupungin virastolaatikoissa.

Otavassa on tällä hetkellä myytävänä toista kymmentä omakoti- tai rivitaloa sekä useita asuntoja, kaikki perheille sopivia, mutta ostajia ei vain tunnu löytyvän. Eräs Otavasta Mikkeliin muuttanut nuori äiti sanoi harkinneensa paluuta kotikylään edullisten hintojen takia, mutta Otavassa asuva ystävätär oli kertonut, miten mahdottoman hankalaa ja kallista oli pelkästään jo neuvolaan matkustaminen bussilla lastenvaunujen kanssa. Jotkut eläkeläisetkin pohtivat, olisiko muutettava kaupunkiin, jotta lääkäri-, sairaala- ja apteekkipalvelut olisivat helpommin saatavilla.
Olisiko täysin mahdotonta saada kylään edes yhtä neuvolapäivää viikossa? Tai „tavallisen“ lääkärin vastaanottoa, josta saisi edes ensiavun ja lääkityksen tai tarvittaessa lähetteen lisätutkimuksiin?

Tuntuu todella kummalliselta ettei neuvolatäti voisi edes yhtä päivää viikossa olla Otavassa, vaan ne kaikki lähes parisataa lasta täytyy kuskata kaupunkiin, jopa Lähemäelle saakka. Perheessä pitää olla ainakin yksi auto, mieluummin kaksi, jotta elämä sujuisi. On mahdoton ´tehtävä käydä itse linja-autolla kaupungissa töissä, ja hommata sitten lapset päiväsaikaan neuvolaan kaupunkiin, ja päästä vielä itsekin takaisin töihin, se ei kertakaikkiaan onnistu yhden päivän aikana. Eikö kaupungin strategioissa pyritä edistämään yleisten kulkuneuvojen käyttöä?? Olisi niin paljon yksinkertaisempaa tulla yhden ihmisen Otavaan, kuin 200 ihmistä Otavasta Mikkeliin. Sama koskee tietysti tohtoreitakin.